0 Yht: 0,00 € Valikko

Täit ja syyhy

Päätäit ovat noin 2–3 mm pituisia ja ne esiintyvät enimmäkseen korvien takana ja niskassa, mutta myös muualla hiuksissa. Niitä on vaikea havaita pelkästään hiuksia silmin tarkastellen. Täitartunnasta voi varmistua kampaamalla hiukset tiheäpiikkisellä täikammalla valkoisen paperin päällä, jolloin ne on helppo havaita. Päätäit purevat hiuspohjaa aiheuttavat siten kutinaa.

Päätäiden häätöön voidaan käyttää malationi- tai permetriinishampoota. Kaikki perheenjäsenet kannattaa hoitaa samalla kertaa. Hoito toistetaan valmisteen ohjeen mukaan noin viikon kuluttua. Lisäksi saivareiden poistoon käytetään tiheäpiikkistä täikampaa. Päähineet ja vuodevaatteet pestään 60-asteessa pyykinpesuaineella. Pesua kestämättömät vaatteet ja esineet suljetaan muovipussiin kahdeksi viikoksi. Myös pakastaminen yön yli tappaa täit.

Syyhyn aiheuttaa syyhypunkki. Sen pääoireena on kova iltakutina. Alkuvaiheessa ihossa ei näy juuri mitään, mutta myöhemmin ilmestyy etenkin sormiväleihin ja kämmeniin lyhyitä "käytäviä".

Jos lähiomaisilla, päiväkodissa tai koulussa on lääkärin toteamaa syyhyä ja omat oireet sopivat tautiin, voidaan hoito aloittaa ilman lääkärissäkäyntiä. Tällöin käytetään permetriiniä sisältävää voidetta.
BEVITAMED TÄISHAMPOO (1 × 100ml)

Bevitamed täishampoo tappaa täit ja saivareet sekä ehkäisee uudet tartunnat.

Katso tuotteen tiedot
16,96 €
CLINIC TÄIKAMPA (1 KPL)

Poistaa täit ja saivaret ilman kemiallisia aineita.

Katso tuotteen tiedot
14,06 €
HEDRIN ONCE GEELI (100 ML)

Nestemäinen geeli päätäiden ja niiden munien hävittämiseen. Valmista 15 minuutissa.

Katso tuotteen tiedot
22,49 €
HEDRIN PROTECT & GO SUIHKE (200 ML)

Hiuksiin jätettävä suihke päätäiden ennaltaehkäisemiseen.

Katso tuotteen tiedot
14,68 €
LICENER TÄISHAMPOO (100 ML)

Licener täishampoo on tehokas ja nopeavaikutteinen kertahoito päätäiden ja saivareiden poistoon. Shampoo ei sisällä hyönteismyrkkyjä.

Katso tuotteen tiedot
23,15 €
LINICIN PREVENT SPRAY (100ML)

Linicin Prevent Spray on hellävarainen sumute, joka estää täitartunnan tehokkaasti.

Katso tuotteen tiedot
16,33 €
LINICIN SHAMPOO (100 ML)

Linicin on täishampoo, joka poistaa täit ja saivareet tehokkaasti.

Katso tuotteen tiedot
18,40 €
LINICIN SOLUTION + KAMPA (100 ML)

Linicin 15 min liuos on valmiste täiden häätöön. Ei sisällä hyönteismyrkkyä.

Katso tuotteen tiedot
20,46 €
NITCOMB TÄIKAMPA METALLINEN (1 × 1kpl)

Nitcomb täikammalla poistat hiuksiisi eksyneet täit sekä hirvikärpäset tehokkaasti.

Katso tuotteen tiedot
11,37 €
NIX 1 % (1 × 59ml)

Nix-shampoota käytetään päätäiden häätöön. Kaikki perheenjäsenet ja lähiympäristössä olevat henkilöt, jotka ovat saaneet täitartunnan tulee hoitaa samanaikaisesti. Shampoon vaikuttava aine ...

Katso tuotteen tiedot
20,05 €
NIX 5 % (1 × 30g)

Nix- emulsiovoidetta käytetään ihon syyhytartunnan hoitoon. Syyhy on kutiava ihonmuutos, jonka aiheuttaja on syyhypunkki. Yksi hoitokerta Nix-emulsiovoiteella yleensä riittää, mutta ...

Katso tuotteen tiedot
37,76 €
NYDA PÄÄTÄIDEN HÄÄTÖLIUOS (50 ML)

Täisuihke, joka poistaa tehokkaasti täit, saivareet ja nymfit yhdellä hoitokerralla.

Katso tuotteen tiedot
17,97 €
PARANIX GEL (150 ML)

Paranix geeli on helppo tapa tutkia hiukset päätäitartuntojen varalta.

Katso tuotteen tiedot
15,30 €
PARANIX SENSITIVE (150 ML)

Yön yli käytettävä tuote täitartunnan hoitoon.

Katso tuotteen tiedot
23,44 €
PARANIX SHAMPOO (200 ML)

Täishampoo, jonka vaikutusaika n. 10 min.

Katso tuotteen tiedot
24,89 €
Rausch Lice Stop (125 ml)

Luonnollinen ja hyönteismyrkytön tapa päästä eroon täistä. 2-vaikutteinen: tukehduttaa täit sekä rikkoo saivareen kitiinikuoren ja estää lisääntymisen.

Katso tuotteen tiedot
31,02 €